Ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo ja Energent hakevat nappisuoritusta
15.9.2017

Energent teki uuden sponsorisopimuksen ampumahiihtäjä Olli Hiidensalon kanssa. Kansainvälisen tason urheilija tavoittelee Energentin tavoin aina optimaalista suoritusta.

– Ampumahiihdossa kaiken pitää osua kohdalleen. On hiihdettävä nopeasti ja ammuttava vauhdilla tarkasti. Näissä kaikissa asioissa voi kehittyä koko ajan lisää, Lahden Hiihtoseuraa edustava Olli kuvailee haastavaa lajia.

Toimitusjohtaja Vesa Rautava pitää jatkuvaa kehittymistä tärkeänä myös Energentissä.

– Raikkaampaa tulevaisuutta on lupaus, minkä me ilmanvaihtokoneiden valmistajana haluamme lunastaa kehittämällä ja kehittymällä.

Lapsesta asti hiihtänyt ja 13-vuotiaasta ampumahiihdon pariin siirtynyt Olli opiskelee parhaillaan Tampereen teknillisessä yliopistossa. Opinnot ovat diplomivaiheessa.

Olli arvostaa sisäilman puhtautta, sillä sataprosenttisesti toimivat keuhkot ovat välttämättömyys urheilijalle.

– Omassa urheilulajissani keuhkot joutuvat erittäin koville ja urheilusuorituksista palautuessa puhtaan sisäilman merkitys korostuu. Epäpuhtaudet sisäilmassa altistavat rasittuneita keuhkoja hengitystiesairauksille.

Presimer mitoitusohjelman uusin versio 2017.6.12 on julkaistu
21.6.2017

Päivitetyssä versiossa mm.

  • Uudet VVE-CO konemallit ohjelmassa.
    • RVM VVE 28-CO, RVM VVE 38-CO, RVM VVE 48-CO, RVM VVE 58-CO, RVM VVE 68-CO
  • Ventier vastavirtakoneen RVM VVE 68 mittoja on päivitetty.
  • Ventier sarjassa kaksi uutta vastavirtakonetta rtek RVM VVE 78 ja rtek RVM VVE 88.
  • Jäähdytyspatterien lämpötiloihin lisäykset sekä Ventier että Millenier sarjan koneissa.
    • Lämpötilat 10/15 °C ja 10/18 °C
  • Digikompressorin ja kylmäaineen päivityksen Millenier ja Ventier sarjassa.
    • Kylmäaine R410A
  • Lämmityksen 2-tie venttiilin ja pumpun laskentaa päivitetty.
  • Toimintakaavio päivitykset lohkosulatuspellin ja CO-digikompressorin yksiköissä.
  • Virheilmoitus kun konetta ei löydy Presimerin mallistosta.
Oulaisten laajennus valmis
23.5.2017

Oulaisten tehtaan laajennus on valmistunut kaksi kuukautta etuajassa. Laajennuksen myötä saatiin lisää varasto- ja toimistotilaa sekä tuotekehityksen tarpeisiin oma laboratorio. Panostaminen tuotekehitykseen luo hyvät olosuhteet testaukselle ja tuotteiden kehittämiselle ja näin ollen edelleen kasvun ja tuottavuuden jatkuvuudelle.

Nils Laukkanen aloittanut Pohjois-Suomen aluemyyntipäällikkönä
23.5.2017

Pohjois-Suomen aluemyyntipäällikkönä on aloittanut kone- ja tuotantotekniikan insinööri Nils Laukkanen. Laukkasella on kokemusta teknisestä myynnistä teollisuuden eri aloilta. Laukkasen edeltäjä Risto Lumiaho siirtyy myynnistä tuotepäälliköksi vahvistamaan tuotekehitysosastoa.

Oulaisten tehtaalle merkittävä laajennus!
7.10.2016

Toimintamme kasvaessa laajennamme Oulaisten tehtaan tuotantoa. Rakennustyöt alkavat vielä tämän vuoden puolella. Laajennus mahdollistaa kasvun jatkumisen sekä tuo tehokkuutta tuotantoon mikä näkyy asiakkailla entistä nopeampina toimitusaikoina.

Kiitos teille parhaat asiakkaamme!

Tuotekehitysinsinööri & testauslaboratorio!
3.10.2016

DI Ossi Laakso on aloittanut Energent Oy:llä tuotekehitysinsinöörinä.

Ossi tulee keskittymään uusien tuotteiden kehittämiseen ja hänen toimipaikkansa on Oulaisissa. Hän on valmistunut Diplomi-insinööriksi Tampereen Yliopiston teknilliseltä laitokselta kone- ja tuotantotekniikan osaltolta. Energentille Ossi siirtyi Wärtsilän tuotekehityksestä Vaasasta.

Oulaisiin testauslaboratorio.

Ensi vuoden kesään mennessä rakennetaan Oulaisten tehtaan yhteyteen Energent Oy:n oma testauslaboratorio.

Nämä panostukset ovat osa uudistettua strategiaamme, jonka ajatuksena on luoda käyttäjäystävällisiä puhtaan teknologian ratkaisuja.

Rtek by Energent ilmanvaihtokoneet saatavissa myös Fidelix automatiikkalla.
26.4.2016

Energent –ilmanvaihtokoneita saa jatkossa myös Fidelix –automatiikalla varustettuna. 

Fidelix –automatiikka on varustettu graafisella värinäytöllä, jonka käyttö tapahtuu puhelimista tutulla kosketustekniikalla. Automatiikka sopii erityyppisiin Rtek by Energent- ilmanvaihtokoneisiin. Automatiikka on aina esiaseteltu ja testattu tehtaalla mikä helpottaa koneen käyttöönottoa sekä varmistaa oikean toiminnan.

Presimer mitoitusohjelmapäivitys 2016.9.23
30.3.2016

Presimer mitoitusohjelma on päivitetty versioon 2016.9.23.

Uutta

  • VV-koneet muuttuneet VVE koneiksi –  entistäkin parempi ! 
  • Isot koneet 5-10 m3/s mitoitusohjelmaan, kuusi eri konekokoa.
  • Muut pienemmät asiat:
  • Presimer  aloitussivu mitoitusohjelmaan
  • Ristivirtakennon nimen muutos -> HLL kenno
  • HLL koneiden mitoitusongelmia korjattu
  • Ohjelmasta lähetettävä sähköposti -> korjattu valitun kielen mukaiseksi
  • Sähköliitäntätietoja päivitetty
  • Muutamia tulostusvirheitä korjattu

Mikäli tarvitset mitoitusapua, ota yhteyttä palvelevaan myyntiorganisaatioomme.

Suomen Vahvimmat 2016
2.2.2016

sv_logo_energent_oy_fi_1204001Energentille on myönnetty Suomen Vahvimmat 2016 Sertifikaatti.

MagiCAD plugin -liitosohjelma rtek by Energent ilmankäsittelykoneille
17.12.2015

magicad-logo

Liitosohjelma yhdistää Energent-ilmankäsittelykoneiden Presimer-mitoitusohjelman MagiCAD for AutoCADiin. Käyttämällä MagiCAD-liitosohjelmaa helpotat ja nopeutat työtäsi.

Tutustu ominaisuuksiin videon kautta >

Rtek by Energent esite
15.12.2015
HLL Ristivirtalämmönsiirrinkoneet
23.11.2015

Uudet HLL-ristivirtalämmönsiirtimellä varustetut koneemme täyttävät vuoden 2016 ekosuunnitteludirektiivin vaatimukset.

Presimer
13.11.2015

Mitoitusohjelmamme on saanut nimekseen Presimer. Nimi kuvastaa tarkkuutta ja täsmällisyyttä.

Ekosuunnitteludirektiivi 1.1.2016
13.10.2015

Ekosuunnitteludirektiivin 2009/125/EY asetuksen (EU) N:o 1253/2015 tulkinta

Ekosuunnitteludirektiivi määrittelee minimivaatimukset EU:n alueella myytäville koneille.

Mikäli ilmanvaihtokoneiden tai lämmöntalteenottolaitteistojen kirjallinen tilaus on tehty vuoden 2015 puolella tai aiemmin, on tuote asetettu saataville markkinoille ja se saadaan fyysisesti toimittaa vuoden vaihteen jälkeen 1.1.2016 voimaan astuvista vaatimusmuutoksista huolimatta.

Ilmanvaihtokoneet on jaettu kahteen pääkategoriaan niiden käyttötarkoituksen perusteella.

RVU-koneet ovat vain asuinrakennuksiin ja NRVU-koneet ovat muihin kuin asuinrakennuksiin tarkoitettuja ilmanvaihtokoneita.

NRVU-koneiden tekniset vaatimukset

(Non Residental Ventilation unit = muihin kuin asuinrakennuksiin tarkoitetut koneet)

Kaikissa ilmanvaihtokoneissa on oltava lämmöntalteenotto. Hyötysuhteiden vähimmäisrajat riippuen käytettävästä lämmöntalteenottotekniikasta:

– nestekiertoiset LTO:t 1.1.2016 nt ≥ 63% ja 1.1.2018 nt ≥ 68%

– muut kuin nestekiertoiset LTO:t 1.1.2016 nt ≥ 67% ja 1.1.2018 nt ≥ 73%

Lisäksi on oltava:

– Ominaissähkötehokkuus SPFint

– Puhaltimen pyörimisnopeussäätö pakollinen

– LTO:n lämpötekninen ohitus

Kaikki e-merkillä varustetut rtek by Energent koneemme vastaavat jo vuoden 2018 vaateisiin.

Ristivirtalevykoneet olemme kehittäneet siten, että niiden elinkaari jatkuu ainakin vuoden 2017 loppuun ja ne täyttävät 1.1.2016 voimaan tulevat asetukset.

Lisätietoja myynnistämme

Energentille korkein AAA luottoluokitus
19.6.2015

Energent on saanut korkeimman AAA-luottoluokituksen. Tänä vuonna korkeimpaan luokitukseen on yltänyt vain 2,57 prosenttia yrityksistä.

Energent MagiCAD plug-in
19.5.2015

MagiCAD-plug-in on liitosohjelma, joka yhdistää mitoitusohjelmamme ilmanvaihtokoneet MagiCAD for AutoCADiin.

Käyttämällä MagiCAD-liitosohjelmaa, helpotat ja nopeutat työtäsi. Tutustu myös täysin uusiin liitosohjelmaominaisuuksiin kuten update AHU.

Lataa Energent MagiCAD plug-in >